Viime viikon alku kului koulussa ja salilla. On jotenkin mukavaa, kun
täälläkin alkaa vihdoin elämä tuntua tavalliselta arjelta. Koulutehtäviä alkaa olla
jo aika paljon ja pääsen nykyään kotiinkin jo suhteellisen aikaisin useimpina
päivinä. Olen myös oppinut olemaan yksin, vaikken siitä edelleenkään
erityisemmin pidä. Onhan se tylsempää kuin ystävien kanssa ajan vietto.
Torstaina päätin salin sijasta tehdä kävelylenkin Adelinnin kanssa. Tutustuin
Adelinniin saksan intensiivikurssilla, hän tekee maisterivaiheensa täällä
Sveitsissä, eikä hänellä ole suunnitelmissa muuttaa takaisin Amerikkaan
ainakaan vielä pitkään aikaan. Tämä tietenkin on minun kannaltani kiva, sillä
jos saan pidennettyä vaihtoaikaa, niin tiedän, että ainakin yksi kaveri on
täällä vielä joulun jälkeen.
Kävelimme Uetlibergille, se on Zürichissä sijaitseva vuori,
jonka huippu on 871 metriä merenpinnasta. Kyseessä ei ollut mikään hirveän
raskas kävelylenkki, sillä huipulle kävelee vajaassa tunnissa.
Ylhäällä kiipesimme näköalatorniin, ihailimme maisemia ja menimme ravintolaan
juomaan kahvia ja teetä. Sitten alkoi luonnollisesti alas kävely. Pakko
myöntää, että vaikka kyseessä ei ollutkaan mikään raskas reissu, oli mäki
yllättävän jyrkkä ja salilta kipeät lihakset huusivat hoosiannaa.
Kävelyn jälkeen näin Emmaa ja autoin häntä ostoksissa hänen
syntymäpäiväjuhlia varten. Perjantaina olivatkin sitten Emman
syntymäpäiväjuhlat, jopa Emman ystävät Emmi ja Linda olivat tulleet Suomesta
asti juhlimaan niitä. Harmittaa vähän, etten ottanut kuin yhden kuvan, mutta
hauskaa oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti