maanantai 6. lokakuuta 2014

Luzern



Perjantaina olimme Tean kanssa päättäneet ottaa laivan Alpnachstadista Luzernin kaupunkiin, sillä Vierwaldstättersee on yksi maailman kauneimmista järvistä. Junamme Pilatukselta oli myöhässä, joten juoksimme satamaan Aasialaisturistiryhmien ohi kuin hullut jotta ehtisimme laivaan. Pian tunsimme olomme kuitenkin aika tyhmiksi, sillä laiva ilmeisesti odottaa aina turisteja. Harmiksemme emme sumun takia nähneet järven parhaita puolia, mutta onneksi Luzern ei pettänyt meitä. Kaupunki on yksi kauneimmista missä olen koskaan ollut. 





Meillä ei ollut hirveästi aikaa kaupungissa, sillä minun piti ehtiä kuudeksi takaisin Zürichiin, jotta ehtisin seitsemän junaan lauantain seikkailua varten (tästä lisää myöhemmin). Ajan puutteen vuoksi päätimme vain kävellä jokirannassa ja katsella maisemia sekä tietenkin ottaa paljon kuvia. Kaupunki on täynnä isoja vanhoja rakennuksia ja useiden rakennuksien seinät on koristeellisesti maalattuja, joten joka puolelta löytyy kiinnostavaa nähtävää. Vaikuttavin näky Luzernissa kuitenkin on Euroopan vanhin puusilta Kapellbrücke, joka on rakennettu 1333.













Päivä oli ihana, jos voisin, muuttaisin vain kaksi asiaa koko päivästä: olisin halunnut viettää enemmän aikaa Luzernissa (mutta sinne ehtii uudestaankin) ja koettaisin etsiä paikan missä on vähemmän lintuja evästauoillemme, en nimittäin saanut ruokarauhaa ollenkaan ja keräilin huvittuneita katseita kun kävelin edestakas leipäni kanssa mahdollisimman kauan ahneista linnuista. Nämä ovat kuitenkin onneksi todella pieniä asioita suhteessa niihin hyviin puoliin.







 
Tuntuu siltä, ettei ole päivääkään kun en ihmettele sitä miten uskomattoman kaunis tämä maa on. Jos kaipaa piristystä, ei tarvitse tehdä muuta, kuin kävellä ulos ja katsoa ympärilleen. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti