tiistai 25. marraskuuta 2014

Getting into the Christmas Spirit





Torstaina sain ihanan vieraan, nimittäin Johanna saapui Suomesta Zürichiin pitkäksi viikonlopuksi. Hänen lentonsa laskeutui Zürichin lentokentälle jo kello kymmenen aamulla, joten meillä oli koko torstaipäiväkin aikaa.


Koska sää oli kaunis ja aurinko paistoi, päätimme mennä Uetlibergille. Vaihdoimme siis urheiluvaatteet päälle ja hyppäsimme ratikkaan kohti Albisgütliä. Päätepysäkiltä alkoikin sitten ylämäkikävely. Mäki on muutenkin jyrkkä, eikä tämä kävely ole mistään rennoimmasta päästä, mutta nyt kyllä jalat hieman protestoivat tavallista enemmän, sillä ne olisivat halunneet lepoa päivän aiemman treenin jälkeen. Pääsimme kuitenkin ylös kunnialla, valmiina ihastelemaan kauniita maisemia. Pilvet olivat kuitenkin ehtineet täyttää taivaan ja Zürichin kaupungin sijasta näimmekin vain harmaata usvaa. Onneksi kävelyseuranani oli nimenomaan Jossu, sillä pystyimme naureskelemaan asialle ja lohduttamaan itseämme, että ainakin saimme hyvän pepputreenin. 






Kävelyn ja suihkun jälkeen lähdimme kohti keskustaa. Yllätyksekseni torstai oli juuri se päivä, kun Zürichin jouluvalot laitettiin päälle. Kävimme Santa Luciassa syömässä (ylläri), jonka jälkeen lähdimme ihastelemaan jouluvaloja ja kiertelemään joulumarkkinoita. Kyllä nyt Turun kävelykadun jouluvalot jäävät kakkoseksi. Zürich on laitettu uskomattoman kauniiksi. Valoja on joka puolella ja niitä on paljon! Bahnhofstrasse näyttää siltä, kuin tuhansia tähtiä tippuisi taivaalta. Valitettavasti minulla oli mukanani vain kännykkäni, jonka kamera ei selviydy kamalan hyvin pimeässä, joten pahoittelen kuvien laatua. Mielestäni yksikään kuva ei kerro totuutta siitä, kuinka kaunista täällä on. 






Valojen lisäksi joka puolella tuntui olevan livemusiikkia, mikä kohotti joulutunnelmaa entisestään. Ja jouluniloa toivat myös ilmaiset Glühweinit (Sveitsin versio glögistä) ja Proseccot mitä meille jaettiin. Ne jos jotkut tekivät näistä pummeista iloisia. 




 kuvat: minä ja Johanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti