Saksankurssin loppumisen kunniaksi teimme viime perjantaina matkan vanhalle
kotiseudulleni Forchiin. Luokissa istumisen sijasta teimme noin viiden tunnin
kävelyretken luonnossa. Tosin tämä viisi tuntia sisälsi kahden tunnin
ruokatauon. Odotin retkeä innolla, sillä halusin tietenkin nähdä sitä aluetta
missä pienenä asuin ja muistella menneitä. Paikalle päästyämme kävi kuitenkin
vähän nolosti, sillä koko kävelyretken aikana tunnistin vain yhden paikan: näköalatornin,
josta pienenä luokkani kanssa tiputtelimme laskuvarjollisia legoukkoja ja
katsoimme kuka oli tehnyt parhaan laskuvarjon. Toinen tutuksi tunnistamani asia oli haju. Zürichin keskustassa ei tulekaan joka päivä haisteltua tuota vanhaa tuttua (ja kamalaa) lehmän hajua. Vaikka muistelut jäivätkin
vähäisiksi, oli retki todella mukava. Siinä yhdistyi kaunis luonto, hyvä seura
ja urheilu. Ainoan miinuksen retkelle tuotti huono sää, jonka takia kahden
tunnin ruokatauko tuntui ikuisuudelta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti