Flumserberg

Kolmas viikkoni täällä loman jälkeen oli yhtä tuskaa. Tuntui, että kaikki meni pieleen ja en saanut mitään asioita hoidettua loppuun asti vaikka kuinka yritin. Tässä muutama esimerkki: tietokoneeni meni rikki, asunnon kanssa ilmeni ongelmia ja eräät koulukurssit aiheuttivat varmasti pari otsaryppyä. Kaipasin siis piristystä ja kovasti! Päätinkin, että teen viikonlopusta huikean ja pakkaan sen niin täyteen toimintaa, etten edes ehdi ajatella kaikkia huonoja uutisia ja stressin aiheuttajia.

Tämän lukukauden ensimmäisessä International pubissa tutustuin Duncanin, skotlantilaiseen vaihto-oppilaaseen, joka oli menossa yksin laskettelemaan perjantaina. Sain onnekseni liittyä seuraan uuden tuttavani Kahterinen kanssa. Kohteena oli tällä kertaa Flumserberg sen hinnan ja sijainnin takia. Paikka on suhteellisen pieni verrattuna Sveitsin muihin laskettelukohteisiin, mutta ajaa asiansa enemmän kuin hyvin.

Flumserberg poikkeaa useista muista paikallisista laskettelukeskuksista myös siten, että rinteet ovat auki kahdeksasta viiteen, eikä yhdeksästä puoli viiteen niin kuin useissa kohteissa. Lähdimme siis ajoissa liikkeelle ja hyppäsimmekin klo 6.45 lähtevään junaan. Tai minä ja Duncan hyppäsimme, Katherinen päivä ei mennyt ihan nappiin, vaan hän missasi junan muutamalla minuutilla ja joutui odottamaan tunnin seuraavaa junaa varten.

Sää oli aivan upea, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, mutta ilma oli vielä aamupäivästä sen verran kylmä, että rinteet pysyivät hyvässä kunnossa lähes koko päivän. Todella harvat olivat päässeet rinteeseen jo heti kahdeksalta, eli saimme Duncanin kanssa laskea lähes tyhjillä, juuri kissatuilla rinteillä. Tämän lisäksi Flumserbergillä oli satanut lunta koko viikon, joten pääsimme nattimaan myös aivan tuoreesta puuterista.

Ehdimme laskea noin kaksi tuntia, ennen kuin Katherine oli päässyt rinteeseen. Hänen epäonnensa oli jatkunut, sillä hän oli vuokrannut väärän, kaukana sijaitsevan lokeron ja joutui vuokraamaan toisen lokeron lähempänä rinnettä ja tähän oli mennyt suksivuokrauksen kanssa odotettua kauemmin. Eikä Katherinen epäonni loppunut tähän. Päätimme nimittäin mennä laskemaan pari mustaa rinnettä, ensimmäisessä mustassa rinteessä Katherine kaatui ja huomasi vasta alhaalla hukanneensa hissilippunsa kaatuessaan. No ei siinä muuta kuin etsimään, mutta ei sitä lippua tietenkään löytynyt, kaiken sen uuden puuterilumen seasta ja tähän mennessä rinteetkin olivat jo ruuhkautuneet, joten kortti oli todennäköisesti hautautunut jonnekin lumen alle. Siitä jatkoimme sitten takaisin lipputiskille, jossa kassaneidit onneksi säälivät Katherineä tarpeeksi ja antoivat hänelle uuden lipun veloituksetta. 

Katherine ehti laskea uusi lippu taskussaan vain muutaman laskun ennen kuin epäonni iski jälleen ja hän pudotti hanskansa tuolihississä. Itse kuitenkin uskon, että tämä oli onni onnettomuudessa, sillä pääsin laskemaan aivan uskomattoman hyvässä puuterissa ja aikas jännän reitin, kun kävin hakemassa hanskan.
Katherine kyllä vahvisti stereotypiaa kanadalaisista, sillä saimme kuulla anteeksipyyntöjä noin viiden minuutin välein. :D Meitä ei kuitenkaan Duncanin kanssa häirinnyt nämä kaikki sähläykset yhtään. Ennemminkin pidimme niitä huvittavana ja saimme hyvät naurut.  Loppupäivä sujui onneksi mutkitta ja selvisimme kaikki kotiin ehjin nahoin.

kuvat: minä, Katherine ja Duncan