Useissa
korkeakouluissa vaihtoon haku deadlinet joko lähestyvät tai ovat jo päättyneet
ja olenkin kuullut useilta kavereilta tuskailua siitä, pitäisikö sinne vaihtoon
hakea vai ei.
Vaihtoon haku on
nykyään tehty hyvinkin helpoksi useissa kouluissa, joten itse hakemuksen
tekeminen ei ole kovinkaan vaativaa. Vaativampaa siitä tekee epävarmuus ja
pelko. Saanko kavereita? Tulenko nauttimaan siitä yhtä paljon, kuin ajastani
Suomessa? Pärjäänkö vieraalla kielellä? Miten parisuhteelleni ja/tai
ystävyyssuhteelleni käy? Olisiko järkevämpää vain keskittyä kouluun ja alkaa jo
pikkuhiljaa valmistua?
Itselleni vaihtoon
lähtö on ollut päivänselvä asia jo kauan. Se on ollut haaveenani niin kauan
kuin vain osaan muistaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö samat
kysymykset pyörineet omassa päässänikin ennen hakua. Vitkuttelin haun tekemistä
ihan viimeisiin päiviin asti, siitä yksinkertaisesta syystä, että se pelotti
minua. Päivääkään en ole kuitenkaan hakuani katunut. Nyt kun olen saanut noihin
aikoinaan päässäni pyöriviin kysymyksiin vastauksia, voisin jakaa ne teillekin.
Saanko kavereita?
Lähes kaikki
vaihto-oppilaista tulevat vaihtoon yksin, tästä syystä kavereita on
suhteellisen helppo löytää. Varsinkin kun suurin osa vaihtoon hakijoista ovat
sosiaalisia ihmisiä. Todennäköisesti kaikkia muitakin jännittää yhtä paljon
kuin sinua ja kunhan uskaltaa avata suunsa ja puhua tuntemattomalle, ei
vaihdossa joudu olemaan yksin. Ei kuitenkaan kannata pelästyä, vaikkeivät
omanlaiset ystävät löydy ihan heti, vaihtareiden piiri on yleensä niin pieni,
että kyllä ne oman henkisetkin sieltä pian löytyy.
Tulenko nauttimaan siitä yhtä paljon, kuin
ajastani Suomessa?
Tähän kysymykseen
ei ole mahdollista saada vastausta muuta kuin kokeilemalla. Olen huomannut,
että suomalaisilla on usein tapana ottaa elämä hieman liian vakavasti,
suunnitella asiat vähän liian tarkasti ja stressata päätöksistä mitä meillä on
edessämme. Itse syyllistyn näihin piirteisiin ja pahasti, vaikka kovasti koitan
oppia rennompaa asennetta elämää kohtaan. Elämässä tärkeintä on mielestäni
hauskanpito ja elämästä nauttiminen, tämän vaatii välillä hieman rennompaa
otetta elämään. Vaihtoon lähdössä tätä voi mielestäni soveltaa siten, että ei
ota sitä niin vakavasti. Puoli vuotta tai vuosi menee ohi todella nopeasti,
joten jos vaihtoajasta ei nauttisikaan yhtä paljon kuin ajasta Suomessa, ei se
ole kuin pieni osa elämästä pois Suomesta. Ja jollei sitä kokeile, niin ei voi
tietää jos siitä vaikka nauttisi enemmänkin kuin ajasta Suomessa. Päätös lähteä
vaihtoon ei myöskään ole mikään maailman vakavin päätös, jos siellä ei tykkää
olla, sieltä voi aina palata takaisin ja sekin on suhteellisen helppoa.
Pärjäänkö
vieraalla kielellä?
Tähän löytyy
vastaus samalla tavalla kuin aikaisempaan kysymykseen, eli kokeilemalla. Itse
päätin heti, että aion parantaa saksankielen taitojani ja vaikka aluksi olinkin
hyvin arka käyttämään kieltä, on minusta tullut rohkeampi joka päivä. Olen myös
huomannut, etten opi kieliä kauhean hyvin koulussa. Opin kieliä kunnolla vasta
sitten, kun pääsen oikeasti käyttämään niitä. Itselläni on sentään vahva
englanti, jolla pärjään kun saksantaidot loppuvat kesken, mutta en ole kyllä
tavannut yhtään ihmistä, joka ei ole pärjännyt, vaikka ainoa vahva kieli
olisikin vain oma äidinkieli. Nimenomaan heillä kielitaito näyttää kehittyvän
aivan uskomattoman nopeasti.
Miten parisuhteelleni ja/tai
ystävyyssuhteelleni käy?
Puoli vuotta tai
vuosi menevät ohi niin nopeasti, että kaverisuhteet eivät ehdi tässä ajassa
muuttua paljon mitenkään. Itse en melkein huomaa olleeni poissa ja ystävänikin
sanovat samaa, tuntuu siltä kuin oltaisiin vasta nähty. Yllätyksekseni jopa ne
ystävyyssuhteet, jotka olivat niin uusia, että olin niistä vähän huolissani,
ovat pysyneet samanlaisina ja oloni ei ole ollenkaan ulkopuolinen missään
porukassa. Jos ystävyyssuhde kuitenkin muuttuu dramaattisesti pienen erossa
olon takia, se mielestäni kertoo paljon ystävyyssuhteesta. Sama pätee
parisuhteisiin. Parisuhde tuskin on kovin vahva, jollei se kestä erossa oloa ja
jos se ero tulee vaihtoon lähdön johdosta, niin tulisi se todennäköisesti joka
tapauksessa. Itse olen ollut sen verran onnekas, että oma parisuhteeni on vain
vahvistunut vaihtoni aikana. Poikaystäväni on ollut suurin tukeni ja
kannustajani vaihtoasioissa. Aina kun ikävä iskee, tai epäilys siitä, että teinkö
oikean päätöksen vaihdon pidennyksessä, hän muistuttaa minua, että minulla on
ainutlaatuinen tilaisuus elämässäni ja minun pitäisi ottaa siitä kaikki irti.
Meillä on aikaa olla yhdessä vielä koko loppu elämä.
Olisiko järkevämpää vain keskittyä kouluun
ja alkaa jo pikkuhiljaa valmistua?
Tähän kysymykseen
suhtaudun myös se mielessä, ettei elämää kannata ottaa niin vakavasti. Elämä
tuskin lähtee raiteiltaan, jos ottaakin opiskelun kannalta hetken vähän
kevyemmin ja keskittyy elämänkouluun. Itse ainakin koen oppivani jatkuvasti
hyödyllisiä ja tärkeitä asioita vaihdossa, vaikkeivat ne niinkään opintoihin
liity. Vaihdosta on kuitenkin mahdollista tehdä hyvin opiskelupainoitteisen jos
haluaa.
Useissa työpaikoissa arvostetaan työntekijöitä, jotka ovat käyneet
vaihdossa, tai asuneet ulkomailla, sillä kansainvälisyys ja kielitaito ovat
nykyään entistä tärkeämpiä taitoja työelämässä. On myös hyvä muistaa, että
työelämässä ehtii olemaan todella monta vuotta, mutta silloin ei välttämättä
olekaan enää mahdollista mennä ulkomaille asumaan, ainakaan yhtä huolettomasti,
kuin näin opiskellessa.
Vaihtoon
lähteminen on itsensä haastamista ja uskon, että itseään ei pysty kehittämään,
jollei välillä haasta itseään, mutta loppujen lopuksi päätös on aina
henkilökohtainen. Vaikka itselleni päätös hakea oli oikea, ei se välttämättä
ole sitä kaikille. Kuitenkin suosittelisin, että jokainen, joka vaihtoa edes
harkitsee, täyttäisi hakemuksen, sillä siinä ei mitään häviä. Jos ahdistus
kasvaa liian suureksi, tai ei muuten vaan huvita lähteä, eihän sitä vaihtopaikkaa
ole pakko ottaa vastaan. Enemmän se harmittaa, jos ei teekään hakemusta ja
haluaisikin lähteä, kuin se, että tekee sen ja jättää lähtemättä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti