Ticino

Viime viikon perjantaina lähdin Emman ja hänen kavereidensa Nicon ja Claudian kanssa viikonloppureissulle Ticinoon, Sveitsin italiankieliseen osaan. Nicon vanhemmat omistavat Gordemosta loma-asunnon, joten pystyimme viettämään koko viikonlopun siellä. Olimme perillä niin myöhään, ettei busseja enää kulkenut loma-asunnolle ja jouduimme siis kävelemään n.30 minuutin matkan jyrkkää ylämäkeä ja vielä niin pimeässä, ettei nähty mihin astuttiin. Olin aivan puhki, sillä olin päivällä tehnyt aiemman kävelyreissun, kuten kerroin aikaisemmassa postauksessa. Perille päästyämme avasimme ansaitun skumppapullon ja menimme pian sen jälkeen nukkumaan. 

 

Näihin maisemiin oli mukava herätä

Seuraavana aamuna valmistauduimme haikkaamaan. Ennen lähtöä kävimme kuitenkin kaupassa ostamassa eväät sekä illan ruokatarvikkeet. Suunnitelmissa oli tehdä suhteellisen rento hiking retki, sillä itse en ole esimerkiksi haikannut moneen moneen vuoteen. Otimme siis hissin aika ylös ja kävimme katsomassa Sky Bridgen, mikä on ollut minun ”Places I’d like to visit” listallani, mutta vaikka se olikin hieno, se ei kyllä vetänyt vertoja lopuille maisemille mitä retken aikana näimme. 

Sky Bridgeltä lähdimme kävelemään kohti huippua. Huipulle käveleminen ei kestänyt muutamaa tuntia kauempaa ja pidimme siellä sitten lounastauon.

 Alastulo ei käynyt ihan yhtä helposti, sillä melkein heti kun itse hiking polku loppui, teimme väärän käännöksen ja eksyimme. Pienenä selvennyksenä: kävelimme eri reittiä ylös kuin alas. Tarkoituksena oli kävellä huipulta suoraan loma-asunnolle. Päädyimme kuitenkin kävelemään reittiä, joka puoliksi vaikutti siltä, että kävelisimme ihmisten pihojen läpi. Jatkoimme kuitenkin matkaa ja pian polku loppui kokonaan ja kävelimme vain metsässä. Kun pääsimme järven rantaan ja huomasimme, että tätä reittiä ei eteenpäin pääse, päätimme palata takaisin ylemmäs ja hypätä bussiin. Olimme aivan väsyneitä ja juotavakin oli loppunut jo aikaa sitten. Lähdimme kuitenkin tarpomaan hirvittävän jyrkkää ylämäkeä tavoitteena ehtiä bussiin. Kiirehtiminen palkittiin, sillä vaikka emme löytäneet bussipysäkkiä, ihana bussikuski otti meidät kuitenkin kyytiin. Olimme aikamoinen näky, eikä ollutkaan ihme, että lähes kaikki bussissa olleet naureskelivat meille suhteellisen avoimesti. Suunnitelman mukaan, olisimme jääneet bussista parin pysäkin jälkeen ja jatkaneet siitä kävelyä loma-asunnolle. Olimme kuitenkin niin innoissamme siitä, että saimme syödä omenat ja istua, että missasimme bussipysäkkimme. 

Siinäpä sitten matkustettiin takaisin Locarnoon ja otimme sieltä junan loma-asunnon lähellä sijaitsevalle juna-asemalle. Sille samaiselle juna-asemalle jonne saavuimme perjantaina, joten edessä olisi taas se noin puolen tunnin ylämäki. Onneksemme Nicon naapuri suostui tulla hakemaan meidät autollaan ja säästyimme kävelyltä. Yli 2000 kulutettua kaloria oli enemmän kuin tarpeeksi yhdeltä päivältä! Loma-asunnolle päästyämme kävimme uimassa ja söimme ihanan illallisen. Nico teki pasta carbonaraa ja itse tein pannacottaa jälkiruoaksi. Mukana kantamani kuohukerma oli repussa vatkautunut vaahdoksi, mutta tulos oli silti oikein hyvä – vaikka itse sanonkin. 

Vaikka suunnitelma rennosta vaellusretkestä ei oikein pitänyt, oli reissu silti mahtava. En jaksa odottaa seuraavaa retkeä!

 

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/12881827/?claim=wyw8597cpad">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>